Sunday, September 5, 2010

AHAHAAHAHAHAHAHAHAHAHAHA. Vittu.


Heippa ja huomenta! Toivottavasti kaikilla on ihana sunnuntai ja kaikkee. Mulla ainakin on, jos ihanalla tarkotetaan sitä että kiljuu sisäänpän ja tahtoisin kovasti tunkea käteni lihamyllyyn. Heräsinkin miellyttävästi. Ensin siihen että tajusin olevani erittäin kylmissäni. Johtui siitä että olin sohvalle nukahtanut ja ikkuna oli auki. Seuraavan kerran heräsin sängystäni siihen, että kissa makaa selällään mun pään vieressä. Se oli kivaa, sillä sen katseessa oli jotain lempeää ja inhimillistä, vähän niiku sillä likalla Manaaja-elokuvassa. Hellästi mutta määrätietoisesti pikku tassu terävine pikku kynsineen porautui ihooni, juurikin kaulavaltimon kohdalla. Nousin aika nopeesti siitä.

Koko työviikko on menyt aika samallla sävelellä. Aloitamme keskiviikosta:

Puhelin soi koko päivän, tavaroita piti saapua, jätti saapumatta, ihmiset pyörivät ympyrää seurasi melko eeppinen retki tukkuun... Tukkureissulla tapahtui kaikkea jännää, kuten tympeitä unkarlaisleidejä, vääriä ajosuuntia ja riehuntaa. Ostoksia sieltä emme saaneet.

Jossain vaiheessa leikkasi niin pahasti kiinni että katsoin parhaaksi jättää asiakaspalvelutehtäväni sikseen.

Torstaina heräsin sängystä poikittain. Töissä meillä oli oikein mukavaa. Nypittiin rauhassa minttua ja kuunneltiin ihanan Mark Laneganin uutta levyä. Siihen asti kunnes saapui paikalle nelikko nuoria aikuisia. Ensin tingattiin niin perkeleesti. Heitä kuitenkin oli niin useita että alennusta oli saatava siitä drinkistä nyt. Eivät saaneet. Sit piti saada Lady Gagaa!! Eivät saaneet sitäkään. Tokihan olisin voinut katkaista rauhallisen tunnelmoinnin ja laittaa p-p-p-poke her facen soimaan, mutta entä sen jälkeen??  3 min 48 s jorattuaan kiihkeästi popin uuden ruhtinattaren tahtiin, koittaisi taas rauha. Sit ois kaiklle tullut vaivaantunut olo. 

 Onneksi rauha katkesi upeasti siihen että vastapäisessä anniskeluravintolassa kävi palohälytys, ja kaikki iloiset keski-ikäiset Eurocardeineen tulvivat drinkin toivossa ovesta sisään. Koin tarpeelliseksi lähetä töiden jälkeen Lostariin.

Tähän väliin oodi Lostarille:

Oi Lostari! Sinä ystävistä rehellisin. Sinun luoksesi saapumien, on kuin kävisi sporapysäkille sammuneen spugen viereen lusikkaan; haisevaa, epämiellyttävää ja potentiaalisesti vaarallista. Mutta silti, oi Lostari, silti rakastan sinua! Haastat meidät katsomaan  kunnollista käytöstä ja terveitä elämäntapoja kopeasti silmiin ja sanomaan ei! Vitut mä mihinkään lenkille mee, otanpa yhden jeegerin lisää! Maanisesti raavimme baaritiskiäsi, kulutamme lattiaasi ravaamalla ympäriinsä, tanssimalla Britneyn tahtiin ja etsien samalla sitä vähiten rumaa tyyppiä jonka vois raahata himaansa. Nauramme ja itkemme yhdessä nurkissasi. Lostari, annat meille mahdollisuuden toteuttaa itseämme huonosti, mutta niin viihdyttävästi!


Saapui perjantai. Kaikki sujui oikein leppoisasti, joskin Illan Erikoinen tuntui olevan asiakas... Heti alkuillasta ravintolaamme törmäsi joukko 18 vuotiaita. Ilmoitin seurueen emännälle, että eipäs käykään kun ikäraja ois toi 24. Se oli minusta hauskaa siksi, että kyseessä oli neidin läksiäiset ja hän oli kutsunut paikalle viitisenkymmentä ikäistään ystävää. Hei hei lapset, menkää puistoon niinku muutkin kunnon teinit tekee. Ahahahaahah.

Perjantaissa oli parasta se että Ville Vihermaa- jolle tää blogi on omistettu- tuli käymään kera muiden ihanien poikien! Ville sä oot tosi ihku!  Jossa joskus bloggaat voitsä omistaa sen mulle? Ja ky sä voit saada kukkia ja fisun enivei!! 

Kaikki muu olikin sitten aikalailla paskaa ja töiden jälkeen en pystynytkään enää muuhun kun suoraan huutoon.

Lauantai olikin sitten aivan kamalaa! Jos bissehanat hajoo, paras aika sille on luonnollisesti puol kahen aikaan yöllä. Ihmiset olivat ilmeisesti soitelleet toisilleen etukäteen ja sopineet, että turha mennä hankalaksi heittäytymään sinne cubaan hei, mennää olee aivan täysin mahdottomia! Tässä oodi mun suosikille:

Pasi* Sä oot upee. Tulit ravintolaamme puku päällä ja tukka hyvin. Shampanjaakin tilasit. Ja koska tilasit laadukkaampaa kuohujuomaa kokonaisen pullollisen, katsoit oikeudeksesti vaatia sen alle  myös pöydän. Ulkomailtakin oli vieraita, hitsi, niil oli varmaan passit ja kaikkee!! Kun kerroin sinulle että ei, et saa pöytää, kysyit miksi.sanoin että en nyt just viitsisi lähteä illastaan nauttivia ihmisiä siirtelemään pois tuoleiltaan sun egos tieltä. En toki noilla sanoilla, sen sijaan tekohymyilin takiasi leukani niin lukkoon että sain aikamoisen päänsäryn. Ymmärit kuitenkin tilanteen ja menit pois. Vain tullaksesi takaisin!!! Halusit mikin jotta voit kaikelle kansalle kuuluttaa, että kyllä; mun kaverilla on nyt synttärit!! Kerroin sinulle, että en ole varma onko nyt mikkiä talossa. Syytit minua valehtelijaksi, sillä joka ravintolassa on mikrofoni. Aina. Sanoin sinule, että hetki pieni, minulla on nyt tässä näitä asiakkaita kamalasti, voinko palata asiaan ihan kohta. Syytit minua taas valehtelijaksi, kysyit enkö välitä sinusta, synttärisankarista, ulkomaailaisista vieraista puhumattakaan. Pasi et saanut mikkiä, koska olet paskantärkeä pallinaama. Facebookissa on sellanen sovellus, jossa voit merkitä itsesi jonkun mestan pormestariksi. Klikkaa Pasi Pieksänmäkeä ja muuta sinne asumaan. Siellä voit hallita sitten.

*nimi arvattu

Kiitos, nyt helpotti. Vitsi et tekee mieli mennä lostariin ja olla ihan humalassa ja näin pyyhkiä koko viime viikko pois mun elimistöstä. 

Rakkautta, ponipusuja ja saippuakuplia!! 

Ps: Kyl meil on kivojakin asiakkaita

1 comment:

  1. Hahaa! Taas kerran eeppinen kirjoitus! Kiva saada osviittaa minkälaiselta ilta vaikuttaa baaritiskin toiselta puolelta. :D

    Ja erityiskiitokset blogin omistamisesta mulle. Sä oot kans SUPERihQ!

    Lisää näitä odotellessa,
    Ville

    ReplyDelete