Wednesday, June 16, 2010

fckabc

Ravintola-alan ammattilainen tokaisi minulle viime viikonloppuna kotikaupungistani Porvoosta keskustellessamme, että ”on se hyvä nyt porvoossa asua kun sinne tuli kunnon marketit, prisma ja cittari”.  Niinpä, siinähän ne molemmat ruokakulttuurin ja suomalaisen kotigastronomian kehittäjät tuli mainittua. Vaikka ammattilaisen suusta hunajamarinoidun broilerin pakkomarkkinoinnin hyväksyminen kuulostaakin huvittavalta, ei todellisessa vähittäistavarakaupan kilpailutilanteessa ole mitään hauskaa. Päinvastoin, tilanne on perseestä. Mistä sitten suomalaisen ihmisen isojen ketjujen ihannointi kumpuaa? Maksammeko mieluummin kohtuullisen huonosta ruuasta jollekin merkityksettömälle ketjulle kuin erinomaisesta laadusta naapurin leipäkauppiaalle? Ai niin, saadaanhan ketjusta keskittämällä 5% takaisin selvää rahaa ja tämä ei tietenkään nosta niiden lähtöhintoja yhtään. Ei, vaikka varmaan 80 pinnalla suomalaisista on nuo kortit. No joo, saattaa kuulostaa pienikokoisen porvoolaisen pienyrittäjän ruikuttamiselta mutta ajatusmaailmassamme on mielestäni jotain pahasti vialla, jos kaksvitonen tyttöseurue surutta valitsee pari euroa halvemman bulkkiskumppapullon teollisessa ketjukuppilassa perjantai-iltana laadukkaan cavan ja sympaattisen ilmapiirin sijaan. Ja kun tarjoilija tulee ruokailun jälkeen kysymään purkista vedetystä maissintähkästä, rasvassa pyöräytetyistä pakasteperunoista,  kuivuneista kasviksista ja vakuumipakatusta naudan paistista, että maistuiko?, niin vastaus on saatanan suurella todennäköisyydellä kyllä, tosi hyvää! Mitä v….a? Ei varmasti maistunut, valehtelette! Olisiko tarjoilijan pitänyt kysyä, harmittaako vähemmän kun rahanne menevät ison ketjun pohjattomaan kassaan naapurin sijaan? Tämänkö takia kuljemme Nokian lippikset päässä?  Koska Ollila ja Olli-Pekka ovat satuhahmoja ja hauskoja heppuja telkkarissa?

Olin viime perjantaina syömässä yhtä parhaista lounaista pitkään aikaan. Nieriä suli suussa, korvasienikastike oli taivaallista ja uudet perunat täydellisiä. Alkuun tuli juureen leivottua leipää ja voita. Hintaa annoksella oli 11,50€ ja tahtotilani oli maksaa vaikka 15€ jos kukkarossa olisi ollut jotain muuta kuin tapissa olevia luottokortteja. Melko mahtavan lunssituokion päätti ikävästi naapuripöydän mestariseurue. Erittäin miellyttävä tarjoilija tarkasti herrojen viihtyvyyttä ja kysyi heiltä hauskasti; ”oliko ruoka hyvää vai erinomaista?”.  Aavistuksen ylipainoinen virkamies missasi kysymyksen totaalisesti ja vastasi; ”kala oli niin pieni, että jouduin täyttämään itseni leivällä.”.  Tarjoilijalle tuli kyynel silmäkulmaan, minkä tietysti herrojen mielestä ansaitsi yrittäessään olla täysin turhaan ylpeä erinomaisesta tuotteestaan, koska se oli aivan liian pieni kalanpahainen. Harmittaa tarjoilijan puolesta, ottaa päähän ravintoloitsijan puolesta ja ennen kaikkea ketuttaa jos seuraavalla kerralla saan ylisuuren annoksen vanhaa seitiä alle kympillä samasta lafkasta.  

Kuitenkin, suosin ja suosittelen erikoisruokakauppoja kuten Anton & Antonia kotikulmillani, pieniä ja sympaattisia ravintoloita yksityisessä omistuksessa, CUBA!n rakkaudella duunattuja mojitoja ja Raptorin musaa palanpainikkeeksi. Tai jotain. Tärkeimpänä kuitenkin kaikista on seuraavalla kerralla kun ajatte autolla niin painaa zaatana kaasua ABC-aseman kohdalla!

Riku


No comments:

Post a Comment